SAUNAREMONTTI

Saunaremontti edessä? Me toteutamme saunaremontit Turussa ja lähialueilla tinkimättömällä laadulla ja ammattitaidolla.

Saunaremontti Turku ja lähikunnat

Saunaremontti kannattaa tehdä huolella täydellisen lopputuloksen varmistamiseksi. Teemme kohteeseesi kartoituskäynnin veloituksetta, jonka yhteydessä tutkitaan, millainen projekti on kyseessä ja mitä sen toteutus edellyttää.

Uniikit saunatilat

Kun sauna- ja pesutilat remontoidaan viimeisen päälle, ne tuovat omistajalleen iloa pitkäksi aikaa. Yksilölliset muotolauteet ja poikkeuksellisetkin valaistusratkaisut ovat nykypäivänä yhä tavallisempia. Myös kiuasmalleja löytyy joka lähtöön.

Kunnon sauna onkin käyttäjälleen usein suuri ylpeyden aihe. Siksi saunaremontti kannattaa teettää osaavilla alan ammattilaisilla.

Ota yhteyttä »

Saunaremontin myötä uutta tekniikkaa vanhan tilalle

Kun saunaremontti tulee eteen, uusitaan sen yhteydessä usein myös kylpyhuonetekniikkaa. Saunan pesutiloihin saatetaan haluta esimerkiksi lattialämmitys, tai kaksi suihkua yhden sijaan.

Myös erilaiset älytoiminnot talotekniikassa ovat yhä yleisempiä. Yhtenä esimerkkinä mm. kiukaan etäohjaus, joka on mukava lisä varsinkin kiireiselle saunojalle.

​​​​​​​

SAUNAREMONTIN VAIHEITA

Rakenteisiin upotetaan saunaremontin yhteydessä usein myös uusia vesijohtoja tai sähköjä. Viemärien paikkoja voidaan muutella, tai saunan pesutiloihin voidaan toteuttaa muita toivottuja muutos- ja korjaustoimenpiteitä. Tarpeen mukaan pesutila- ja saunaremontin yhteyteen kannattaa liittää myös kaikki pintojen alle kohdistuvat korjaukset, jolloin voidaan samalla varmistua siitä, että siellä olevat rakenteet ovat kunnossa ja ettei uutta pintaa rakenneta puuttuvan, puutteellisen tai vanhentuneen tekniikan päälle.

Joustavaa ja laadukasta palvelua

30 vuoden kokemuksemme alalta on tae kovasta ammattitaidosta, johon sopii luottaa erilaisissa saunaremonteissa ja märkätilasaneerauksissa.

Ota yhteyttä »

Jätä yhteydenottopyyntö

 

Lorem ipsum dolor
050 00 00 000